Kadotettu sukupolvi
Olen useammassa kirjoituksessa huolestunut Varkauden nuorten
katoamisesta muuanne tai siitä etteivät he palaa takaisin opiskelun jälkeen. Ilmiö
on salakavala. Se on kuin maan köyhtymien eroosion myötä.
Suomessa syntyvyys on sodanajan jälkeen pienempi kuin
koskaan aikaisemmin ja samalla kuolleisuus ylitti syntyvyyden. Varkaudessa
syntyi vuosina 1986 – 1995 välisenä aikana 2950 lasta. Ensi synnytykset
tapahtuvat yleensä ennen 30 ikävuotta. Siis tämän Varkaudessa syntyneen
ikäluokan pitäsi olla parhaimmillaan. Jos nyt katsotaan tätä ryhmää, niin
meillä on enää hieman yli 2000 nuorta aikuista.
Meiltä on siis kadonnut lähes tuhat nuorta muuanne eli noin
kolmannes ikäluokasta. Varkaudessa oli syntyvyys suurimmillaan 1988 yhteensä
360 lasta ja viime vuonna se ei ollut kuin 127 lasta.
Jos jokin luottamushenkilöistä uskoo pystyvänsä pitämään
samalla nykymuotoista kouluverkkoa yllä, niin varmasti kertoo silloin valkoisia
valheita. Kouluverkko on kuitenkin osa vetovoimaista kuntaa. Jos se nuori, joka
halutaan takaisin kotouttaa, katsoo missä hänen lapselleen tarjotaan hyvä
perusopetus. On löydettävä ratkaisu koko ajan pienenevälle tuntikehykselle.
Vielä isompi haaste on kuitenkin yrityksissä ja
työpaikoissa. Jollei ole työpaikkoja, niin ei nuoret palaa. Jotta ulkoa tuleva
yrittäjä on valmis tulemaan Varkauteen, niin taatusti katsoo millaista
työvoimaa on saatavissa.
Jotta kunta voi palvelutuotantoa järjestää, on saatava
verotuloja se pyöreät 70 miljoonaa. Suurimman osan verotuloista tuo kuitenkin työtä
tekevä väestö. Nuo noin 8000 henkilöä.
Sote-uudistus muuttaa vielä suoranaista kunnallisverotusta
ja meille ei jää kuin alle puolet nykyisestä veroäyristä.
Tulevalla valtuustolla ja lautakunnilla on varmasti
pohdittavaa mihin verotulot upotetaan palveluihin vai rakenteisiin. Uimahallin
10-12 miljoonan investointi on edessä. Sairaalahankkeen noin yli 30 miljoonan
suunnitelma on edessä. Waltterin koulu valmistuu, mutta mitä tehdään
Könönpellon koululle ja rakennetaanko Kankun koulu?
Millään tavalla ei voi väheksyä Navitaksen ja Wälkyn roolia,
jotta saadaan yrityksille toimitiloja ja yleensäkin yrityksiä tänne.
Valitaanpa ketä valitaan, niin suuria lupauksia en itse
ainakaan voi tehdä. Jokainen kuitenkin ymmärtää, että nuoriin ja yrittäjyyteen
on satsattava, että meillä olisi jonkinlainen pitemmän tähtäimen tulevaisuus.
Julkaistu WL maaliskuu 2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti